Pohjois-Karjalan Matkailuyhdistys -
90 toimintavuotta 1893-1983
Sisältö:
- 1890-luku
- 1900- ja 1910-luvut
- 1920-luku
- 1930-luku
- 1940-luku
- 1950-luku
- 1960-luku
- 1970-luku ja 1980-luvun alku
- Liite I: Tilit vuodelta 1896
- Liite II: Johtokunnat ja toimihenkilöt
1890-LUKU
Vuonna 1887 perustetun Suomen Matkailuliiton - silloisen Suomen Matkailijayhdistyksen - Joensuun haaraosasto perustettiin vuonna 1893.
Ensimmäinen maininta osaston toiminnasta löytyy Suomen Matkailijayhdistyksen vuoden 1894 vuosikirjasta, jonka mukaan osaston ensimmäisenä puheenjohtajana - esimiehenä, mitä nimitystä myös käytettiin - oli pankkitirehtööri Axel Alfthan. Sihteerin tehtäviä hoiti rouva Lydia Olsoni. Ensimmäisen vuoden jäsenmäärästä ei vuosikirjassa ole mainintaa. Samassa yhteydessä todetaan Nurmeksen-Pielisjärven-Juuan haaraosaston olemassaolo ja sen päätarkoitus: "Matkailumajan saaminen Kolin kukkulalle". Maininta jäsenmäärästä löytyy vuoden 1895 vuosikirjasta, missä sen todetaan "supistuneen edelleen kahdestatoista".
Viime vuosisadan loppupuolen toiminnasta löytyy mainintoja, joiden mukaan jäsenten keskuudessa on uudelleen herännyt ajatus näkötornin saamisesta kaupungin läheisyydessä olevalle Tikkamäelle tai Pesolansalmessa olevalle Tikkasaarelle. Myös Pärnävaaran hyväksi osasto halusi tehdä jotakin.
1890-luvun puolivälissä haaraosasto käynnisti keskustelun matkailureittien aikaansaamisesta Joensuun kautta Pamilonkoskelle, Nurmekseen ja sieltä edelleen Kajaaniin. Vuoden 1896 vuosikertomuksessa puolestaan todetaan:
"Pielisjärven haaraosaston puuhia varten Kolinvaaralle on Joensuun haaraosasto uhrannut sen varoihin nähden melkoisen summan 100 mk. Brutto-tuloja taas on ollut vaan 105 mk. Haaraosasto taitaa siis voida hyvitellä itsensä sillä toivolla, että se puolestansa on vetänyt kortensa matkailija-asian hyväksi".
Tämä uhraus voidaan todeta liitteenä olevasta vuoden 1896 tilien kopiosta. Tileistä käy ilmi myös, että 105 mk koostuu 35 henkilön maksamasta 3 mk:n jäsenmaksusta.
Maakunnan matkailijamääriä vuosisadan lopun toimintakertomukset valottavat sen verran, että vuonna 1898 Kolilla todetaan käyneen 500 matkailijaa: "joukossa ulkomaalaisiakin". Kovin optimistisia odotukset eivät tässä suhteessa kuitenkaan olleet, koska vuoden 1900 toimintakertomuksessa todetaan:
"Joensuun kaupungin lähiseudut eivät luontonsa puolesta yleensä ole sellaisia, että ne voisivat vetää puoleensa mitään tuntuvampaa matkailijatulvaa, jonka tähden haaraosastollekaan ei näy tarjoutuvan mitään varsinaista tehtävää. Pamilonkoskikin on liian kaukana."
Osaston jäsenmäärä vaihteli vuosikymmenen lopulla 30:n ja 40:n välillä.
1900- JA 1910-LUVUT
Vuonna 1900 lausuttu toteamus heijastui 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen toimintaan hyvin voimakkaasti. Suomen Matkailijayhdistyksen vuosikirjoissa vuosilta 1910-1912 on Joensuun haaraosaston kohdalla mainittu ainoastaan, ettei osasto toiminnan puuttumisen vuoksi ole tehnyt vuosikertomuksia. Jäsenmäärä vaihteli näinä vuosina 25:stä 40:een.
Pohjois-Karjalan Matkailuyhdistyksen hallussa olevat pöytäkirjat mahdollistavat vuosien 1913-1936 lähemmän tarkastelun. Pöytäkirjoissa todetaan mm., että haaraosasto osti vuonna 1913 Kolille kaukoputken ja koetti samana vuonna "pitää huolta Kolille matkustavien mukavuudesta yrittämällä saada laivaliikenne Vuonislahden aseman ja Kolin sataman välillä jokapäiväiseksi". Tämä toteutuikin seuraavana vuonna, jolloin osasto aloitti kaksi kesää kestäneen säännöllisen liikenteen pääyhdistyksen sihteerin, insinööri Bergin luovutettua tarkoitusta varten oman moottoriveneensä ilman eri korvausta. Ukko-Koliksi nimitettyyn veneeseen sai ottaa kerralla 20 matkustajaa. Toiminta jäi kuitenkin tappiolliseksi, mihin osaltaan vaikuttivat kilpailevien yrittäjien edullisempi liikenne sekä yllättävän korkeiksi muodostuneet kustannukset.
Joensuun haaraosasto aloitti 1910-luvulla keskustelun mm. Karjalan radan matkustajavaunujen mukavuuden lisäämisestä ja "automobiililiikenteen" aikaansaamisesta matkailulinjalle Nurmes-Kajaani. Osasto teki aloitteita myös sillan saamiseksi Joensuun Ilosaaresta Ruutisaareeen ja viimeksi mainitun omistamiseksi puistoalueeksi, kaupungin puistoalueiden siistimiseksi ja kaupungin matkailijakotien saamiseksi kaikin puolin parempaan kuntoon. Esityksissä tuli esille myös tarve saada kaupunkiin uusi ja ajanmukainen matkailuhotelli ja "kesä-ulko-ravintola". Näkötorniasiaa pidettiin myös vireillä. Osaston kokouksissa tuli esille myös ajatus retkien järjestämisestä Pärnävaaralle, Pamilonkoskelle, Puntarikoskelle ym. lähitienoiden nähtävyyspaikoille.
Vuonna 1919 voimaan tulleen yhdistyslain myötä haaraosasto entisessä muodossa lakkautettiin. Kesäkuun 7. päivänä 1920 allekirjoitettiin uuden Suomen Matkailijayhdistyksen Joensuun osaston perustamiskirja. Osasto jatkoi entisen toimintaa siltä saamillaan varoilla. Uusien sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli:
"Herättää mieltymystä sekä maan omissa asukkaissa että ulkomaalaisissa matkustuksiin tässä maassa, sekä tehdä matkustus helpoksi ja siten laajentaa maan, luonnon ja kansan tuntemusta. Tarkoitusperänsä saavuttamiseksi osasto pyrkii kykynsä mukaan edistämään kaikkea, minkä kautta matkustaminen Pohjois-Karjalassa saattaa käydä helpoksi ja miellyttäväksi."
1920-LUKU
Seuraavalla vuosikymmenellä - 1920-luvulla - tehtiin edelleen alueen matkailun kehittämiseen tähtääviä esityksiä. Vuonna 1922 Joensuun osasto lähetti Suomen Matkailijayhdistykselle pyynnön, että se rakentaisi omistamalleen linjalle Koli-Juuka puhelinkeskuksen Ahmovaaran kohdalle. Samana vuonna keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää osaston toimesta kesäviikonloppuisin säännöllinen linja-autoliikenne välillä Joensuu-Koli. Osaston kokouksessa todettiin: "Jos auto lähtisi Joensuusta sunnuntaina klo 7 ap ja Kolilta klo 6 ip, niin olisi siinä matkustajia". Hanke kuitenkin raukesi, koska osasto ei saanut vuokrattua sopivan kokoista autoa.
Näkötornihanke tuli vuosikymmenen aikana useamman kerran esille. Vuonna 1927 todettiin, että kaupunginvaltuustolle tulisi tehdä asiasta uudistettu esitys, jonka mukaan Niinivaaran vesitornin yhteyteen tarvitaan näkötorni, koska sellaista ei kaupungissa ennestään ole. "Torniin pitäisi yleisöllä olla vapaa ja mukava käynti". Kontiolahden Pyytivaaralle näkötornia puuhaville kontiolahtelaisille päätettiin vuonna 1928 antaa tornin aikaansaamiseksi 500 mk:n avustus "ehdolla, että hankkeenalaisen näkötornin rakentamiseen ryhdytään kuluvan vuoden aikana".
Autoliikenteen puutteellinen ilmoittaminen huolestutti niin ikään Joensuun osastoa. Tämä käy ilmi myös oheisesta lehtileikkeestä, joka on ollut paikallisessa lehdessä todennäköisesti vuonna 1926.
Osaston jäsenmäärä liikkui 1910-luvulla 50 kahden puolen. 1920-luvun alkupuolella jäseniä oli hieman yli 100 ja loppupuolella lähes 200.
1930-LUKU
Tällä vuosikymmenellä tehdyistä esityksistä oli kaikkein keskeisimpänä tiehanke Parsiaisten-Hiiskosken tiestä Pamilolle. "Uusi tie tulisi noin 3 km:n pituiseksi ja elvyttäisi matkailua Pohjois-Karjalan suurimmalle koskelle". Osasto teki asiasta aloitteita useille eri tahoille. Vuonna 1935 tehtiin eduskunta-aloite ja käännyttiin Kulkulaitostenministeriön puoleen. Samana
vuonna todettiin, että puoltava lausunto on saatu Suomen Matkailijayhdistykseltä, Metsähallitukselta ja Kuopion läänin maaherralta.
Muista 1930-luvun toimenpiteistä voidaan mainita mm., että osasto ajoi voimakkaasti Koiin-Harivaaran tien parantamista ja asianmukaisen opastuskilven saamista Kolin tien risteykseen. Mahdollisuutta liittää Pärnävaara matkailupaikkojen joukkoon päätettiin myös selvittää.
Koli-Vuonislahti vesiliikenne kehittyi 1930-luvulla Suomen Matkailijayhdistyksen palkattua liikennöitsijä Jussi Toikin hoitamaan kyseistä reittiä. Suomen Matkailijayhdistyksen palkkaamana hän hoiti liikennettä vuodesta 1931-1936. Vuonna 1946 hän aloitti liikenteen omaan laskuunsa hoitaen sitä keskeytyksettä vuoden 1974 loppuun.
Mielenkiintoisena yhsityiskohtana 1930-luvun toiminnasta voidaan mainita että Joensuun osasto kääntyi vuosikymmenen puolivälissä Pohjois-Karjalan Marttayhdistysten puoleen pyynnöllä, "että ne kehottaisivat Ahmovaaran ja Kolin paikallisosastoja huolehtimaan siitä, että Kolin tien varrella olevat talot ja mökit punamullattaisiin ja maalattaisiin ja niiden kasvitarhoja ja aitoja ym. kunnostettaisiin. Kehotuspalkkioksi tällaisille viljelijöille, jotka kunnostavat talojaan edellä mainitulla tavalla annetaan 500 mk, jonka jakaminen jätetään marttojen toteutettavaksi". Toimenpide toteutettiinkin, tosin Pohjois-Karjalan Maanviljelysseuran toimesta.
Toinen mielenkiintoinen ja ajan henkeä kuvastava yksityiskohta on vuonna 1936 Suomen Matkailijayhdistykselle tehty esitys, että "Kolin matkailumajojen henkilökuntaan valittaisiin täysin suomeataitavia henkilöitä ja että suomenkielisiä matkustajia kohdeltaisiin palveluskunnan taholta samoin kuin ruotsinkielisiäkin".
Näkötornin saaminen Tikkamäelle vesitornin yhteyteen tuli usein esille myös 1930-luvun asiapapereissa.
Matkailun edellytykset muuttuivat huomattavasti toisen maailmansodan puhjettua vuonna 1939. Vuosi alkoi koko maassa hyvin lupaavasti, mutta sodan syttyminen tyrehdytti matkailuvirran lähes kokonaan. Jäsenmäärä oli kyseisenä vuonna ennätyslukemissaan niin koko maassa kuin Pohjois-Karjalassakin. Joensuun osastossa oli jäseniä lähes 200.
1940-LUKU
Sota ja sen mukanaan tuoma matkailuelinkeinon pysähtyminen lopetti Suomen Matkailijayhdistyksen paikallisosastojen toiminnan lähes kokonaan. Välirauhan aikaan vuonna 1940 pyrittiin valtakunnan tasolla keskittymään sodan Suomen Matkailijayhdistykselle aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Kyseisen vuoden toimintakertomuksessa ei ole mainintaa paikallisosastojen toiminnasta.
Vuonna 1941 monet Suomen Matkailijayhdistyksen paikallisosastot rekisteröitiin itsenäisiksi yhdistyksiksi; niin myös Joensuun osasto. Siitä tuli Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistys 18.4.1941. Suomen Matkailijayhdistyksen vuosikertomuksessa vuodelta 1941 ei Pohjois-Karjalan yhdistyksen toiminnasta ole muuta mainintaa. Muutaman seuraavan vuoden ajan sen on todettu hoitaneen vain juoksevia asioita.
1940-luvun alkupuolella Suomen Matkailijayhdistys pyrki omalta osaltaan entistä enemmän auttamaan jäsenyhdistysten toimintaa mm. palkkaamalla järjestösihteerin ja kehittämällä jäsenyhdistysten piirissä toteuttavaksi tarkoitettua matkailukerhotoimintaa. Joillekin jäsenyhdistyksille yhdistys antoi avustusta toimihenkilöiden palkkaamiseen.
Sodan loppuminen ja Suomen Matkailijayhdistyksen toiminta yhdistysten hyväksi vaikuttivat osaltaan siihen, että kaikkien yhdistysten toiminta vilkastui huomattavasti vuonna 1945. Pohjois-Karjalassa jäsenmäärä nousi niin, että jäseniä oli vuoden lopussa 560. Matkailukerhotoiminta virisi myös Pohjois-Karjalassa - Joensuun lyseo ja Vapaaopisto saivat omat matkailukerhonsa. Vuonna 1945 - todennäköisesti sodan vuoksi hieman myöhässä - vietettiin Joensuun kaupungintalolla yhdistyksen 50-vuotisjuhlatilaisuus. Seuraavana vuonna vietettiin Kolin majan 50-vuotisjuhlia. Kolin kävijämäärien todettiin niihin aikoihin lisääntyneen huomattavasti.
Vuonna 1947 juhli 60 vuotta täyttävä Suomen Matkailijayhdistys, missä yhteydessä viisi pohjoiskarjalaista sai hopeisen ansiomerkin. Valtakunnallisen juhlavuoden kunniaksi Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistys järjesti paikallisessa radiossa esityksen, jossa selvitettiin maakunnan matkailuoloja ja -edellytyksiä.
1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistys kiinnitti erityistä huomiota retkeilyharrastuksen yleistämiseen; yhdistyksen kerhot toimivat vilkkaasti ja uusia retkeilyreittejä tutkittiin. Tutustumiskäyntien kohteina olivat mm. Pamilonkoski, Pyytivaara, Huhmarisvaara ja Kolvanan Uuro. Kolin matkailuolojen parantamiseen kiinnitettiin myös paljon huomiota. Ensimmäinen pitempi jäsenmatka, Retki Uuteen Valamoon toteutettiin vuonna 1947.
Yhdistyksen jäsenmäärä oli 1940-luvun lopussa hieman yli 400.
1950-LUKU
Pohjois-Karjalan yleisiin matkailuolosuhteisiin kiinnitettiin 1950-luvun alussa entistä enemmän huomiota. Suomen Matkailijayhdistys perusti lähinnä Savoon ja Pohjois-Karjalaan 28 uutta retkeilymajaa tarkoituksenaan saada suosittujen retkeilyreittien varrelle majapaikkoja 25-40 km:n välein. Eräs reitti, johon tällöin kiinnitettiin huomiota oli reitti Joensuusta Kolille. Kolia Suomen Matkailijayhdistys kehitti vuosikymmenen alussa korjaamalla ylämajaa ja rakentamalla hiihtohissin.
Vuoden 1954 on todettu olleen matkailullisesti hyvin suotuisa. Tämä heijastui myös Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistyksen toimintaan ja jäsenmäärään. Jäseniä oli vuoden lopussa 659. Suomen Matkailijayhdistyksen hallitus tutustui vuonna 1954 Joensuuhun ja Koliin. Tutustumisen yhteydessä neuvoteltiin mm. Joensuun matkailu- ja retkeilyoloista ja eri liikennemuotojen merkityksestä alueelle. Vuoden merkittäväksi tapaukseksi mainittiin niin valtakunnallisesti kuin maakunnallisestikin Kolin saunan avaaminen 10.10.1954.
Vuoden 1954 toiminnasta todetaan Suomen Matkailijayhdistyksen vuosikerto-
muksessa vielä:
"Yleisen matkailupropagandan merkeissä yhdistys on esittänyt kerran kuussa kevättalvella ja syksyllä filmejä kouluissa ja Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja pitänyt kaksi tilaisuutta Outokummussa. Yhdistyksen hallinnassa on ollut Kanavan kansakoululle sijoitettu retkeilymaja, jossa yöpyi 400 vierasta, joukossa ulkomaalaisiakin. Lokakuun alussa järjestettiin 'jäähyväisretki' Pamilonkoskelle, jonka vedet kohisivat vapaina viimeistä vuotta. Yhdistyksen kanssa yhteistoiminnassa oleva Joensuun matkatoimisto on ollut erityisen suurena apuna matkailijoille ja retkeilijöille."
Seuraavan vuoden merkittäväksi tapahtumaksi mainitaan Eero Järnefeltin kuparisen reliefin kiinnittäminen Ukko-Kolin kallioon. Paljastustilaisuus oli 15.10.1955.
Kuusikymmenvuotisjuhliaan Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistys vietti 16.9.1956 Joensuussa Karjalan Talolla. Yhdistyksen merkitys "matkailupropagandan levittäjänä" näkyy hyvin vuoden 1956 toimintakertomuksessa. jolloin sen mainitaan järjestäneen filmiesityksiä 11 eri paikkakunnalla ja hoitaneen opastustoimintaa eri yhteyksissä. Samanlaisia mainintoja löytyy myös seuraavien vuosien toimintakertomuksista samoin kuin mainintoja siitä, että retkeilykysymyksiin kiinnitettiin jatkuvasti huomiota.
Toiminta-alueensa tunnetuksi tekemiseksi yhdistys ryhtyi vuonna 1958 valmistamaan aluetta esittelevää taitelehtistä Savo-Karjalan Messut r.y:n myöntämän avustuksen turvin. Lehtinen ilmestyi keväällä 1959. Se oli 4-värinen, suomenkielisen painoksen suuruus oli 6 000 kpl ja ruotsinkielisen 4 000 kpl.
Vuonna 1959 yhdistys oli yhteistyössä Suomen Matkailijayhdistyksen ja Pohjois-Karjalan Maanviljelysseuran kanssa erityisesti urheilu- ja virkistyskalastajille tarkoitetun reitin muodostamiseksi yhdistyksen toiminta-alueelle. Ensin toteutettavaksi valittiin "Kolin kalapolku".
Erityistä huomiota v. 1959 kiinnitettiin alueen itäisten osien vetämiseen kiinteästi matkailun piiriin. Mm. Ilomantsissa suoritetun työn todettiin olleen merkityksellistä.
Yhdistyksen jäsenmäärä vaihteli 1950-luvun alkupuolella 450:n ja 650:n ja loppupuolella 650:n ja lähes 1 000:n välillä. Vuonna 1958 jäseniä oli 971, mikä oli vuosikymmenen korkein jäsenmäärä.
1960-LUKU
Uusi vuosikymmen toi mukanaan uusia toimintamuotoja. 1960-luvun alussa Pohjois-karjalan Matkailijayhdistys aloitti valmistelut Pohjois-Karjalan matkailukartan aikaansaamiseksi; jälleen Savo-Karjalan Messut r.y:n avustuksen turvin. Pohjois-Karjalan matkailuopas valmistui samoihin aikoihin. Matkailuneuvonnan yhdistys aloitti kesällä 1961 pitämällä kesäaikaista matkailuneuvontatoimistoa Joensuussa Teatteriravintolan aulassa.
Keskusammattikoulun asuntolaan siirtyneessä retkeilymajassa kirjattiin 1960-luvun alussa vuosittain n. 1 500 yöpymisvuorokautta. Vuonna 1966 retkeilymajaa pidettiin ammattikoulun asuntolan lisäksi Louhelan koululla. Vuodepaikkoja majoilla oli yhteensä 174 ja yöpymisvuorokausia 3 441. Vuodesta 1966 lähtien yhdistyksen hoitama 150-paikkainen retkeilymaja on ollut Louhelan koululla. Majalla kirjattiin vuosikymmenen lopussa vuosittain n. 2 500 yöpyjää.
Matkailuneuvonta siirtyi vuonna 1966 Teatteriravintolan aulasta retkeilymajan yhteyteen Louhelan koululle. Vuosikymmenen viimeisinä kesinä yhdistys piti yhtä matkailuneuvojaa Karjalan Matkailu Oy:n toimistossa Pielisjoen linnassa.
Suomen Matkailijayhdistyksen nimi muutettiin vuoden 1966 sääntömuutoksen yhteydessä Suomen Matkailuliitto r.y:ksi. Samassa yhteydessä muutettiin Pohjois-Karjalan Matkailijayhdistys muotoon Pohjois-Karjalan Matkailu-yhdistys.
Yhteistyö alueen eri kuntien kanssa tuli usein esiin 1960-luvun alkupuolen toiminnassa. Pohjois-Karjalan yhdeksän matkailulautakunnan kanssa pyrittiin kehittämään matkailuolosuhteita ja harjoittamaan erimuotoista tiedotustoimintaa. Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton kanssa järjestettiin kuntien edustajille 8.6.1962 neuvottelukokous, joka jätti Maakuntaliiton tehtäväksi laatia suunnitelman matkailuvaltuuskunnan perustamisesta ja matkailutyön tehostamisesta. Matkailuvaltuuskunta perustettiin keväällä 1963.
Vuosikymmenen jälkipuolisko oli koko maakuntaa ajatellen matkailun organisoitumisen aikaa. Vuonna 1967 perustettiin Joensuussa 400 000 mk:n osakepääomalla Karjalan Matkailu Oy "edistämään maakunnan matkailun myyntiä, mainosta ja palveluksien tarjontaa". Osakepääoma merkittiin puoliksi kuntien ja puoliksi yksityisten toimesta. Yhtiö ryhtyi rakentamaan lomakylää Kolin läheisyyteen Käränkälammen rannalle. Vuosikymmenen lopussa majoituspaikkoja todettiin olleen valmiina jo lähes 200 ja huokeampihintaisten loma-aittojen olevan rakenteilla. Vuonna 1966 Ylä-Karjalassa perustettiin Ylä-Karjalan Matkailu Oy, "joka on saanut valmiiksi huomattavan hiihtokeskuksen pujottelu- ja syöksyratoineen, hiihtohisseineen ja hotelleineen Nurmeksen maalaiskuntaan Jurttivaaralle", kuten Matkailijayhdistyksen vuosikertomuksessa v. 1966 todettiin. Vuosikymmenen loppupuolella yhtiön tosin todettiin olevan suurissa vaikeuksissa.
Saman vuoden loppupuolella päätettiin ns. "Sinisen Tien" Suomen puoleisen tieyhdistyksen perustamisesta. Norjan Mo i Ranasta Uumajan kautta Vaasaan johtava osa tiestä oli tällöin jo valmis. Yhdistyksen tarkoituksena oli jatkaa tietä Vaasasta Viitasaaren, Kuopion ja Joensuun kautta Värtsilään ja edelleen Neuvostoliiton puolelle Sortavalaan. Pohjois-Karjalan Matkailuyhdistyksen vuosikertomuksessa todetaan, että esityksiä rajan avaamisksi Värtsilässä oli jo tällöin tehty Neuvostoliiton viranomaisille. Tieyhdistyksen jäseniksi liittyivät Joensuun kaupunki ja ne läänin kunnat, joiden läpi suunniteltu tie kulkee.
Rajan pinnan kunnat päättivät v. 1965 perustaa ns. Runon ja Rajan tien, "joka rajan pintaa seuraten johtaa turistit Kesälahdelta Pohjois-Karjalan ja Kainuun kautta Suomussalmelle saakka".
Laivamatkailun kehittämiseksi perustettiin vuonna 1967 Saimaan Laivamatkat Oy, "joka antanee lisääntyvää virikettä Itä-Suomen järvimatkailulle", kuten Matkailuyhdistyksen vuosikertomuksessa todetaan.
Jurttivaaran lisäksi kehitettiin vuosikymmenen lopulla Pärnävaaran talviurheilukeskusta Liperissä. Kolin talviurheilukeskuksen suunnittelun ja rakentamisen sen sijaan todettiin useassa otteessa olleen "vaikeassa vastatuulessa lähinnä metsäntutkimuslaitoksen ja luonnonsuojeluviranomaisten ottaman jyrkän kannan vuoksi". Huoli Kolin kehittämisestä tulee voimakkaasti esiin yhdistyksen pöytäkirjoissa koko 1960-luvun ajan. Yhdistys teki Suomen Matkailuliitolle esityksiä, joissa pyydettiin kiinnittämään huomiota Kolin olosuhteisiin. Kolin asema pohjoiskarjalaisena hiihtokeskuksena todettiin välttämättömäksi. Vuosien 1968 ja 1969 vuosikertomuksessa mainitaan "erittäin suurena saavutuksena se, että Koli on vihdoinkin saanut uuden matkailuhotellin". Matkailualan kehitys yhtiöiden suuntaan ja matkailulautakuntien yleistyminen maakunnassa vaikuttivat Matkailuyhdistyksen toimintaan siinä määrin, että vuoden 1967 vuosikertomuksessa todetaan:
"Matkailukysymysten hoito on laajenevassa määrin siirtymässä toisaalta kuntien, toisaalta perustettavien liikeyritysten haltuun. Matkailuyhdistyksen ja sen jäsenjoukon työala siirtyy siten entistäkin enemmän aatteelliselle linjalle."
Jäseniä yhdistyksessä oli vuosikymmenen alussa n. 600 ja lopussa n. 400.
1970-LUKU JA 1980-LUVUN ALKU
Yhdistyksen toiminnan siirtyminen entistä enemmän aatteelliselle linjalle korostui myös 1970-luvun alkupuolella. Vuosina 1970-71 toiminta keskittyi pelkästään jäsenhankintaan ja retkeilymajan ylläpitämiseen. Retkeilymajan tappiollisuus heikensi yhdistyksen taloudellista tilaa. Taloudellisia mahdollisuuksia kavensivat myös jäsenmaksumenetykset yhdistyksen menettäessä jäseniä maakuntaan perustetuille uusille yhdistyksille. Tämän johdosta nousikin esiin kysymys yhdistyksen toiminnan jatkamisen mielekkyydestä. Toimintaa päätettiin kuitenkin jatkaa, missä yhteydessä korostettiin "aatteellisen perustan merkitystä Suomen Matkailuliiton jäsenyhdistysten kentässä."
Vuosikymmenen alussa matkailun kehitys oli suotuisaa ja matkailuluvuissa kirjattiin vuosittain ennätyksiä. Joensuun retkeilymajalla kirjattiin tähän aikaan vuosittain n. 3 000 majoitusvuorokautta. Retkeilymajan toiminnan vilkastumisen johdosta yhdistyksen talous saatiin vähitellen kuntoon. Vuonna 1974 todettiinkin toiminnan muuttuneen entistä enemmän taloudellisen toiminnan suuntaan.
Vuosikymmenen puolivälissä matkailun edellytykset heikkenivät ja koko maan matkailuluvut kääntyivät laskuun. Pohjois-Karjalassa matkailijajäärät vähenivät v. 1974 n. 4 %, v. 1975 maakunnan matkailijaluvut sen sijaan kasvoivat valtakunnallisesta matkailijamäärien pienenemisestä huolimatta. Yhdistyksen päätoimintamuoto retkeilymaja kirjasi näinäkin vuosina n. 3 000 yöpymistä.
Vuonna 1976 jouduttiin Pohjois-Karjalassakin toteamaan matkailulukujen huomattava pieneneminen. Retkeilymajan yöpymisvuorokaudet vähenivät n. 2 000:een. Väheneminen jatkui seuraavinakin vuosina, vaikka matkailuluvut vuonna 1978 kääntyivät yleisesti nousuun. Vuosi 1979 oli Pohjois-Karjalan matkailussa huomattavan kasvun vuosi, mikä heijastui jo retkeilymajankin toimintaan.
Suhteellisen vakaan taloudellisen asemansa johdosta yhdistys osallistui vuosikymmenen puolivälissä maakunnallisiin markkinointikampanjoihin, kuten esimerkiksi "Operaatio Vinkerin" toteuttamiseen ja Runon ja Rajan tien markkinointiin. Mahdollisuudet tähän heikkenivät 1970-luvun loppupuolella.
Vuosikymmenen puolivälissä yhdistyksen toimintakenttä laajeni Outokummun Matkailijayhdistyksen liityttyä yhdistyksen alaosastoksi.
Vuonna 1977 Matkailuyhdistyksen toimintaa sävyttivät Suomen Matkailuliiton juhlavuoden tapahtumat (SML 90 v.) ja laaja jäsenhankintakampanja, jonka tuloksena uusia jäseniä saatiin noin 70. Jäsenmäärä lisääntyi saman verran myös vuonna 1978. Vuosikymmenen alussa yhdistyksen jäsenmäärä oli n. 400 pienentyen vuoteen 1976, minkä jälkeen se jäsenhankintakampanjan ansiosta nousi vuonna 1978 jälleen n. 400:aan.
Jäsenmäärän kasvun lisäksi vuoden 1978 toiminnassa todettiin keskeiseksi Suomen Matkailuliiton Pohjois-Karjalan toimenpiteiden tukeminen. Tällöin käytiin alustavia neuvotteluja Linnunlahden leirintäalueen vuokraamiseksi Suomen Matkailuliitolle ja tuettiin Suomen Matkailuliiton hanketta vuokrata Nuorajärven koulu Ilomantsista. Matkailuliiton keskeiseksi ja maakuntaa ajatellen tärkeimmäksi hankkeeksi muodostui kuitenkin sopimus Kolin alueella. Suomen Matkailuliiton ja Karjalan Matkailu Oy:n välisellä sopimuksella Loma-Kolin hoito siirtyi Matkailuliitolle. Vuoden lopussa siirtyi myös Hotelli Koli uudelleen Matkailuliiton hoitoon.
Sopimus Linnunlahden leirintäalueen vuokraamisesta tehtiin Joensuun kaupungin ja Suomen Matkailuliiton välillä vuonna 1979. Samana vuonna Matkailuliitto teki Pohjois-Karjalan Matkailuyhdistyksen kanssa sopimuksen Linnunlahden leirintäalueen hoitamisesta ja Suomen Matkailuliiton aluetoimiston ylläpitämisestä.
Matkailuyhdistyksen toimisto avattiin syyskuussa 1979 Pohjois-Karjalan Matkailutoimiston yhteyteen Joensuuhun. Tällöin palkattiin yhdistykselle ensimmäinen päätoiminen toimihenkilö. Vuodesta 1973 yhdistyksen asioita oli hoitanut sivutoiminen sihteeri-taloudenhoitaja.
Vuoden 1979 suuret matkailuluvut näkyivät myös Linnunlahden leirintäalueella. Yöpymisvuorokausia kirjattiin tällöin hieman yli 20 000. Vuosina 1980-82 yöpymisvuorokaudet olivat n. 18 000-19 000 ja vuonna 1983 n. 19 600. Joensuun retkeilymajalla kirjattiin vuonna 1979 n. 2 700, vuosina 1980-82 n. 1 600-2 000 ja vuonna 1983 n. 1 400 yöpymisvuorokautta.
Leirintäalueen ja retkeilymajan toiminnan lisäksi Matkailuyhdistyksen toimiston tehtäviksi määriteltiin mm. Joensuun ja Pohjois-Karjalan matkailun markkinointi erityisesti valmismatkajärjestelyjen avulla, Suomen Matkailuliiton jäsenpalvelujen hoitaminen ja Matkailuliiton julkaisujen samoin kuin leirintä- ja retkeilymajakorttien myynti.
Vuonna 1980 Matkailuliiton Matkatoimisto Oy:n kanssa tehdyn matkatuotantosopimuksen puitteissa Matkailuyhdistys on järjestänyt joka kesä viikottaisia Joensuun kaupunkikierroksia ja maakuntaretkiä mm. Pielisen ympäri. Valamon luostariin. Ruunaan koskille ja maakunnan itä- ja eteläosiin. Pohjois-Karjalan ulkopuolelta ovat jäsenmatkojen kohteina olleet mm. Savonlinnan Oopperajuhlat, Ilmajoen ja Kuhmon musiikkijuhlat, kesäinen Helsinki ja lähikaupunkien matkailukohteet. Teatteriesitykset mm. Kuopiossa ja Tampereelle ovat niin ikään olleet suosittuja jäsenmatkakohteita. Vuonna 1980 perustetun laskettelukerhon (23.10.1983 lähtien LUMISET-kerhon) puitteissa on talvisin järjestetty viikottaisia hiihto- ja laskettelumatkoja Kolille, muutamia matkoja myös Nurmeksen Jurttivaaralle ja Nilsiän Tahkovuorelle. Lappi on muutaman kerran niin ikään ollut hiihtäjien ja laskettelijoiden matkakohteena. Osallistujia matkoilla on ryhmämatkajärjestelyt mukaan lukien ollut vuonna 1980 noin 1 000, vuonna 1981 n. 2 500 ja vuosina 1982-83 noin 2 000 kumpanakin. Yksittäisiä matkoja on ollut vuosittain 80-110.
Julkaisujen ja erilaisten jäsentarvikkeiden myynti on toimiston neljän toimintavuoden aikana ollut suhteellisen vilkasta. Jäsenmäärä on vuosina 1980-1983 ollut 600-750.
Tämän yhteenvedon liitteestä I löytyvät vuoden 1896 tilitiedot.
Liitteeseen II on koottu johtokunnan jäsenten nimiä koko yhdistyksen
toimiajalta.
Joensuussa 29.11.1983
POHJOIS-KARJALAN MATKAILUYHDISTYS r.y.
Riitta Kantola